Kesällä kerran tein viemisinä anoppilaan jauhelihapiirakkaa. Teimpä kerralla pellillisen niin jäi meille vielä iltapalaksi. :)
Pohja:
150 g margariinia
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl kylmää vettä
Täyte:
400 g jauhelihaa
1 sipuli
3 tomaattia
4 dl ruokakermaa
3 munaa
hienonnettua tuoretta basilikaa
4 dl juustoraastetta
mausteita oman maun mukaan ( laitoin mustapippuria, paprikajauhetta, suolaa)
Paloittele kulhoon rasva ja lisää kuivat aineet, myös juustoraaste. Nypi aineet sormin. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi. Nosta taikina hetkeksi jääkaappiin.
Kuullota sipuli pannussa, lisää jauheliha ja mausta se esim. jauhelihamausteella.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Levitä jauheliha-sipuliseos päälle. Viipaloi tomaatit ja asettele jauheliha-sipuliseoksen päälle.
Sekoita ruokakerma, munat, mausteet ja juustoraaste. Kaada seos piirakan päälle ja levitä tasaiseksi. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 30 minuuttia. Jos päällinen meinaa tummua, laita päälle foliopalanen. Jäähdytä piirakka hyvin ennen leikkaamista.
Mulla tässä taas kuva uuniin menossa olevasta piirakasta. Kun muistas napata sen kuvan siitä valmiistakin joskus.. :D
sunnuntai 26. elokuuta 2012
perjantai 24. elokuuta 2012
Tomaattinen mureke
Jauhelihamureke on yks tän huushollin lemppariruoista, sitä tulee tehtyä usein ja aina hieman erilaisena, ettei pääse kyllästymään. :) Itse en tykkää käyttää murekkeissa/lhapullissa korppujauhoja, joten silläpä niitä ei ole tässäkään reseptissä. Hyvin pysyy kasassa myös ilman kananmunaa, varsinkin kun tekee vuokaan. Ohjeessa on käytetty 600g jauhelihaa, koska teen yleensä mureketta sen verran enempi, että siitä syödään kahtena päivänä tai laitetaan osa pakkaseen. Reseptinä tällä kertaa omasta päästä sovellettu (kuten melkein kaikki mun ruoka-ohjeet :D) mureke johon tuli:
600g jauhelihaa
n. desin verran aurinkokuivattua tomaattia öljyssä
1 sipuli
4 valkosipulin kynttä
tuoretta basilikaa
mausteita oman maun mukaan (mä taisin käyttää jauhelihamaustetta, paprikajauhetta, suolaa ja mustapippuria)
Emmental-juuston loppupala
Kuullota pieniksi silputtu sipuli ja valkosipuli tilkassa aurinkokuivatun tomaatin öljyä. Paloittele aurinkokuivatut tomaatit ja lisää pannulle. Silppua basilika ja lisää joukkoon. Sekoita.
Mausta jauheliha ja lisää joukkoon sipuli-tomaatti-basilikaseos ja pieniksi kuutioitu juusto. Sekoita.
Laita murekemassa vuokaan tai taputtele pellille haluamaasi muotoon. Minä teen murekkeen nykyään aina tuommoseen leipävuokaan, helppoa ja nopeaa eikä mureke levähdä uunissa. :)
Paista uunissa 225 asteessa n.45 minuuttia.

Raparperipiirakka
Mulla on tapana tehdä tälläsia makeita piirakoita aina samalla reseptillä. Tylsää, mutta kun olen sen reseptin hyväksi todennut ja tykätään siitä kovin, niin miksi vaihtamaan? :) Toki välillä tulee tehtyä muillakin resepteillä, mutta tää on se yleisin resepti, jota käytän, yleensä vain pääraaka-aine vaihtelee. :) Tällä kertaa raparperiversio, jonka tein kesällä, kun meille tuli yökylävieraita. :)
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
100 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
Täyte:
2 dl kermaviiliä
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
3-5 dl raparperia
Sekoita leivinjauhe jauhoihin. Lisää rasva nokareina ja sekoita käsin kunnes jauhot ja rasva muuttuvat muruiksi. Lisää muruseokseen sokeri ja muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina vuokaan.
Ripottele raparperit pohjan päälle. Sekoita kermaviiliin kaikki ainekset ja kaada seos tasaisesti raparperien päälle. Paista piirakka kypsäksi 175 asteisassa uunissa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.
Mä oon mestari unohtamaan ottaa kuvia valmiista leipomuksista, yleensä kuvanottamisen muistaa siinä vaiheessa, kun lautanen on syöty melkeen tyhjäksi tai piirakkavuoassa on vain murut jäljellä. :D Mutta ehkä nää tämmöset tekovaihekuvatkin on tyhjää parempia. :D

Hellurei! :)
Uusi blogini on täten avattu! :) Tänne ois tarkoituksena koota reseptejäni ruoanlaitosta leivontaan, lähinnä omaksi ilokseni ja ikäänkuin reseptivihkokseni, jotta kaikki olisivat yhdessä ja samassa paikassa, tällä hetkellä kun reseptilappuset valtaavat keittiöni kaapit. :D
Myöskin ystäviltäni on tullut toiveita saada reseptejäni ja täältäpä ne sitten löytyvät helposti! :) Päivitystahti ei välttämättä ole kovin hurja, kokoan reseptejä tänne sitä mukaa, kun inspistä löytyy ja muistan kuvailla ruokia ja leipomuksia! :) Tervetuloa vain lukemaan ja kommentoimaan blogiani. :)
♥: Mari

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)